Kaikenlaista!

Onpas tällä viikolla nyt sattunut sitä sun tätä. Aamubussissa oli joku mielenhäiriöinen nainen, 30-40 -vuotias ja ihan tyylikkäästi pukeutunutkin, mutta aggressiivinen ja parannoidi. Huuteli ja kiroili täyteen ääneen ja puhu ihan kummallisia, eikä kukaan muu voinu puhua mitää (eräs pariskunta yritti toki jutella toisilleen) sillä se nainen heti luuli että sille puhuttiin tai että siitä puhutaan... Just ennenkuin itse jäin pois niin se oli alkanu ahdistella jotain vaihtareita, selitti niille suomeksi kuinka ne ei saa supista ja eivätkä kutsu hänelle ambulanssia. Halusin myös nähdä poikien pupillit jostain syystä ja lopulta jäi samalla pysäkillä kuin mä ja huusi vielä niille vaihtareille että jos seuraavat häntä niin syttyy sota. Aika pelottavaa.

Keskiviikkona oli Liikennevalobileet, jotka menin tsekkaamaan kun ne oli Onnelassa enkä ole siellä vielä käynyt. Noh, etkoilin itsekseni kotona, yritin päästä bileisiin samaan aikaan kavereiden kanssa mutta myöhästyin itse aika paljon. Lipunmyynnissä ei ollut ketää jostain syystä, mut eipä olis sekää haitannut kun silverillä olisi päässyt eurolla sisään. Vähän jopa harmittaa kun en siksi saanut haalarimerkkiä!
Bileissä oli kivaa, vaikka Elina ja Katja ei tullutkaan. Multa aina kysellään "Missä ne loput teistä on?" jos niitä ei näy mun seurassa :D No mut jokatapauksessa, illan alkaess edetä loppua kohden huomasin paikan päällä pari tyttöä, jotka puhui viittomakieltä toisilleen. Sitten kun lopulta sain kerättyä rohkeuteni menin sinne kömpelösti kysymään, et voinko liittyä seuraan. Tytöt innostui ja pääsin vähän notkistamaan omia sormiani kun en noita viittomia niin paljon osaa, että yleensä vaan sormitan suurimman osan sanoista. Tytöt oli tosi mukavia, ja me oltiin kaikki otettu muutama joten meno oli kova. Pian tuli sitten valomerkki ja käytiin narikan kautta, toivotettiin pihalla hyvätyöt ja mä lähdin Annalle.
Aamulla sitten huomasin etten ollut pakannut housuja mukaan, joten lähdin haalarit jalassa kemian labratöitä tekemään. Labroissa sitten muistin että meitä hallituslaisia oltiin kutsuttu Blankoon tapaamaan Monkeyn johtoa, joten soittelin meidän bilevastaavalle(tarkoitus oli sanoa etten tuu paikalle kun on haalarit jalassa), mutta sitten kävikin ilmi ettei sinne paikalle ollut saapunut muita hallituslaisia. Oh noes, lähdin siitä sit kiireen vilkkaa (edelleen haalarit jalassa) Blankoon. Paikan päällä niin Monkeyn edustaja teki jo lähtöä, joten hengailin siellä sitten Hennan kanssa ja lopulta lähdin kotiin. Piirsin Hennalle julistepohjan kotona, vein tänään aamulla sen toimistolle skannattavaksi.

Nyt sitten mietiskelen täällä, että mitä pirua mä Turussa teen kun tänään ei ollut luentoja, ei ole maanantainakaan. Uargh.

Kotikäynti

Wohoo, mikä viikonloppu Stadissa! Täytin 21 ja bileet Painobaarissa, ah sitä paikkaa! sain molemmilta lempparibaarimikoilta synttäripusut ja sitten vielä synttäridrinkin :) Ja kavereita tuli käymään just sopiva määrä!
Illan humussu tuli juotua useampi kaverin tarjoama, ja baarin mennessä kiinni tanssijalkaa vipatti eikä vielä halunnut lähtee kotiin. Onneksi Helsingissä yöbussit kulkee puoli viiteen saakka! Siitä lähdettiin pienemmän porukan kanssa jatkoille Aleen (en tiedä miten mut saatiin taas ylipuhuttua sinne) ja pääsin ilmaiseksi sisään kun rupattelin portsarille että ollaan synttäriseurue. Alessa meno oli hiljaista, ja saatiin hyvät naurut kun kateltiin teinipoikien machoilua...

Lauantaipäivä kului väsymystä vastaan taistellessa ja isosiskon perheen luona viettämässä aikaa. Sain aivan ihanan onnittelukortin, jonka mun kolmivuotias siskonpoikani on tehnyt. Tuossa vieressä se odottelee seinälle laittamista. Aamu alkoi ihanasti kun isä ja äitipuoli oli laittaneet siskolle ja mulle pannaria aamiaiseksi ja kattanu pöydän ja kaikkea! Upeaa, upeaa! Ja sitten sain vielä kännykän lahjaksi... Opettelen vieläkin käyttämään sitä... Kosketusnäyttö on hieman hankala omaksua.
Sunnuntaina mentiin Bar Teokseen syömään tapaksia lähiperheen kanssa ja sieltä suoraan bussiin ja Turkuun. Ja SuBaan tottakai.

Oli kyllä aika juoksua tuo viikonloppu, ja nyt sitten on juostu täyttelemässä opintolainahakemuksia ja -takauksia... Saas nähdä milloin se takaus tulee niin pääsee laittamaan uuden hakemuksen pankkiin.

Laskiaistiistaina

Tungettuani pääni vähän liian moneen paikkaan olin mukana järjestämässä Liukuvaa Laskiaista. Enpä ole aiemmin kyseistä päivää kunnolla juhlinut! Päivällä hilluin Fastlaskiaisessa, TYY:n(Turun Yliopiston Ylioppilaskunta tms...) järjestämässä laskiaisriehassa, jossa oli mäenlaskukilpailu ja pullaa tarjolla ja kaikkea kivaa. Pullaa enkä mehua saanut, mutta kaverit antoivat hiukan minttukaakaota termareistaan (note to self: hanki ensi vuodeksi vähintään litran vetoinen termari) ja möin siellä vielä lippuja illan bileisiin.
Iltapäivällä lähettiin valumaan kukin omaan suuntaansa, ja bussipysäkiltä mut repäistiin äkkiä muiden biologi+maantieteilijöiden matkaan, "Tuu meille saunomaan!". Oli kyllä mahtavaa.
Illan bileet oli mielestäni suht onnistuneet, tosin oli pari seikkaa mitkä vääns ihmisten suupieliä alaspäin. Itse onnistuin jo alkuvaiheessa iltaa saamaan henkilökohtaisen, 40-vuotiaan stalkkaajan joka sitten käytti kaikki tilaisuudet hyväkseen esitellä mua kavereilleen jos sattui näkemään mut vailla seuraa... Eikä auttanut vaikka siirsin sormuksen nimettömään. Pääsin siitä eroon ehkä puol tuntia ennen kuin itse lähdin, niin että jee vaan.

No, oli siellä kyllä kivaa. :D vaikka väsähdin sitten ennen aikojani, mutta onneks kaveri väsähti kans niin pääs samaa matkaa. Ja tuli tehtyä uusia tuttavuuksia! On siitä jotain hyötyä että on hallituksessa mukana :D

Alkukuukaudet Turussa #2

Sain heti ekalla viikolla kaksi erittäin hyvää ystävää, Katjan ja Elinan. Olemme olleet tosi tiiviitä alusta lähtien. :)

Läävääni kestin välttelyn ja kämppikseni voimin. Johanna asui alakerrassa isommassa huoneessa, ja hauskin muistoni liittyy yhteen iltaan kun Johanna koputti lasioveeni ja tuli sisään kahden pullon kanssa: "Kato mitä mää ostin!" Siinä sitten juotiin viiniä ja siideriä ja lopulta lähdettiin baariinkiin saakka... Myöhemmin tuli kyllä noottia mammalta ettei saa tuoda enää alkoholia taloon ettei mamman teini-ikäinen tytär saa huonoja vaikutteita... Mutta kivaa oli! Nyt on harmiksi jäänyt vähän yhteydenpito vähiin kun muutimme eri puolille Turkua...

Kämppikseni muutti ennen minua pois, kävin pesemässä pyykkiä ja suihkussa Johannan luona silloin tällöin. Lopulta sain TYS:ltä asunnon, huoneen kahden hengen solusta. Vuokra miltei puolet halvempi kuin huoneeni! Kun muutin tänne, en tietenkään omistanut sänkyä tai mitään muitakaan huonekaluja, ja nukuin ekan viikon lattialla makuupussissa... Uudella kämppikselläni on pesukone jota saan käyttää, samoin muita kodinkoneita. Pahus vaan että kämppikseni on nyt muuttamassa pois.

Siinä on lyhyesti(niin lyhyesti kuin pystyin) kaikki oleellinen siitä, miten päädyin Turkuun. Kaikkia hauskoja muistoja en nyt jaksanut kirjoittaa eikä niillä niin väliäkään ole.

Alkukuukaudet Turussa #1

Elämä Turussa oli aivan mieletöntä. Kauniimpaa kaupunkia saa hakea! Baari-illan jälkeinen Aurajoki, joka reunustavat isot vehreät puut ja ravintolalaivojen valot heijastuvat veteen... Ja kello on neljä yöllä eikä ketään muuta katsomassa joen virtaamista. Jos asunnossani oli mitään ihanaa(kämppisteni lisäksi), se oli sijainti Tuomiokirkon puolella jokea. Sen joutui aina ylittämään jos oli ollut baarissa keskustassa.

Ja baareissahan minä kävin! Kävin yliopistoliikunnassa kolme kertaa viikossa, kaikilla luennoilla (joskus jätin aamuluennon välistä) ja viikonloppuisin juoksin juna-asemalle ja sieltä matkustin Helsinkiin.
Luulen että olisin ottanut vähän rauhallisemmin ellei asuntoni olisi ollut niin kamala. Nimittäin ensimmäisen päivän shokin jälkeen luvassa oli vielä lisää.
Vuokrasopimukseen olimme sopineet, että netti kuuluu vuokraan, samoin kuin leipä yms. ruoka. Niimpä niin, nettiä ei ollut, ei langatonta eikä modeemia, eikä niistä koskaan enää kuullutkaan. Hankin oman mokkulan jolla pakenin pakollisia siellä viettämiäni tunteja facebookkiin. Ruokaan en siellä koskenut enismmäisen viikon jälkeen, sillä mammalla ei ollut hajuakaan hygieniasta, ei edes perusmaalaisjärkeä. (Mamma laittoi voita pakkaseen, ja kun otti sen sieltä, sulatti sen mikrossa... Voi suli liikaa ja se laitettiin takaisin pakkaseen jähmettymään...) Keittiöön en itseasiassa mennyt kuin äärimmäisen pakon alla, sillä siellä pörräävä kärpäspataljoona sai aina minut huonovointiseksi. Ruokia säilytettiin myös kannettomissa astioissa keskellä keittiötä. Leipäpussissa vilisi banaanikärpäsiä. Tiskiallas oli vain metallilevy iskettynä seinään, vain pieni lakana peittämässä putkistoa. Roskapussi = muovipussi ovenkahvassa.

Vessa. Niitä oli vain yksi, ja sekin oli mielettömän pieni, ei kunnolla edes mahtunut kääntymään. Siellä oli hometta ja hämähäkinseittejä, eikä mamma ostanut ikinä sinne vessapaperia, vaan pölli paperisia käsipyyhkeitä jostain (en haluaa tietää mistä).
Suihkussa oli vesivaurio. Kaiken muun lisäksi.
Seinistä rapautui maalia irti, samoin lattiasta. Koko talo oli puulämmitteinen ja ilmojen kylmetessä yläkerta(jossa huoneeni sijaitsi) muuttui jääkaapiksi. Alakerta, jossa mamma asui, pysyi sen sijaan lämpimänä eikä hän katsonut tarpeelliseksi tuhlata puita yläkerran lämmittämiseen. Onneksi huoneessani oli pieni takka, tosin se oli niin pieni, että sen edessä joutui istumaan kuusi tuntia saadakseen huoneeseen edes hiukkasen lämpöä.
Halot haettiin tietenkin kellarista. Ja suurin osa niistä oli tietenkin normaalikokoisia, eli ne eivät mahtuneet tulipesään. Ja halkopinossa oli tietenkin kuolleen oravan raato.

Jonkin ajan kuluttua perheen kissa ystävystyi kanssani. Se tuli illalla raapimaan oveani ja päästin sen sisään. Tietysti parin viikon päästä tajusin miksi kissa koko ajan raapi itseään. No, siitä vain sitten perusteelliseen suihkuun, lakanat vaihtoon ja kirppuinen kissa pysyi sen jälkeen oven ulkopuolella.
Ah niin, ovi. Sehän oli tietenkin lasinen. Se siitä yksityisyydestä, eikö riittänyt että lattiassa oli reikä suoraan mamman huoneeseen? Ja löysinhän minä sitten toisenkin samanlaisen reiän lattiasta myöhemmin.
Perheen koiralla oli ongelmia tummien vaatteiden kanssa. Itsellänihän vaatekaappi on yhtä vaalea kuin gootilla, joten olin Rockyn enemy#1. Koira selvästi tunsi raivonsekaista pelkoa minua kohtaan, ja minä pelkkää pelkoa sitä kohtaan. Useimmiten se oli keittiössä tai vessan edessä, jolloin en voinut astua yleistiloihin ellei mamma tai hänen tyttärensä ollut paikalla. Tosin viimeisenä kuukautena Rocky pääsi pelkonsa yli, ja viihtyi seurassani jopa enemmän kuin vuokraemäntäni. (eikä ihme, mamma syötti sille härskiintynyttä voita leivän päällä - koira sai aika harvoin oikeaa koiranruokaa, sille useimmin syötettiin kaikki pilaantuneet ruoat)

Ruoka. Koska en suostunut astumaan jalallani keittiöön tai syömään mamman hankkimia elintarvikkeita (niitä säilytettiin myös kuistilla), elin kaksi kuukautta (yliopistolounaiden lisäksi) leivällä(ilman voita), pussipuurolla ja nuudeleilla. Leipäkin oli useimmiten pöllitty opiskelijaruokalasta. En voinut hankkia pilaantuvia elintarvikkeita, sillä emme saaneet käyttää jääkaappia. Kumma kyllä, en laihtunut kiloakaan sinä aikana. Itseasiassa, kun muutin TYS:in soluun ja aloin tekemään kunnon ruokaa, lihoin muutaman kilon. Sitä se alkoholi teettää. Älkää lapset ryypätkö liikaa. Vaikka ette saisi krapulaa kuten allekirjoittanut, se silti lihottaa.

Kuinka päädyin Turkuun #2

Saatuani kirjeen varasijasta Turun yliopistoon ei tullut kysymykseenkään, ettenkö lähtisi sinne opiskelemaan. Samana aamuna kun mulla olisi ollut perehdytys uuteen työhön, soitin sinne ja kerroin opiskelupaikasta. Onnekseni työnantaja oli ymmärtäväinen, eikä tullut ede turhaa paperityötä, sopimusta kun ei oltu vielä tehty.

Seuraavaksi alkoi kuumeinen ja paniikinomainen asunnon etsiminen. Kaksi viikkoa aikaa, enkä tiennyt ketään Turusta, joka olisi voinut auttaa. Kyselin ja soittelin kavereilla, mutta ilmeisesti kukaan ei tuntenut sieltä ketään. Aloin etsimään netistä asuntoja. Löysinki pari hyvää, mutta ne ehtivät mennä alta tai sitten isäni puuttui peliin. Lopulta, vaihtoehtojen huvetessa eksponentiaalisesti, löysin ilmoituksen huonevuokralaisesta. Vuokra oli päätähuimaava, mutta ei ollut muuta.

Muutto tapahtui näin: isäni saattoi minut juna-asemalle, nousin junaan pyörän, repun ja valtavan kokoisen kassin kanssa, jota siskoni on käyttäny partiossa. Lisäksi läppäri oli kangaskassissa ja sidoin pyörään vielä armeijan vanhan kaasunaamarilaukun. Turun rautatieasemalta harhailin itsepiirretty kartta kädessä 4 km, taluttaen pyörää koska en pystynyt ajamaan niin painavien tavaroiden kanssa.
Pääsin lopulta perille ja talon emäntä otti minut vastaan. Hän oli juuri siivoamassa. Huoneeseeni päästyäni hän valitteli ettei ollut vielä ehtinyt siivota sitä ja ettei tytär ollut ottanut kaiuttimiansa vielä pois. Huoneessa ei ollut kattolamppua, metallisänky oli vino ja jotenkin Tim Burton-mainen. Seinät oli täytetty Twilight-julisteilla ja yhdessä nurkassa oli pieni takka. Kauhistellessani tätä näkyä, mamma alkoi luuttuamaan lattiiaa vanhalla paidalla... Hänen lähdettyään tutkin tarkemmin peiliä, jonka lapset olivat piirretääneet ja kirjoitaneet täyteen huulipunalla. Lattiassa oli lautasen kokoinen reikä, "ilmanvaihtoa varten", mamma sanoi. (Uskon että vanhoissa puutaloissa sellaisia reikiä käytettiin tuulettamiseen, mutta mamma tukki sen kokoa ajan, vaikka kielsi minua ikinä sitä tukkimasta...) Avainta mamma ei tietenkään ollut hankkinut, mutta lupasi antaa minulle omansa ja teettää uuden.
En ehtinyt kauhistella huonettani sen enempää, sillä minulla oli kiire tuutoreiden järjestämään grilli-iltaan, jossa pääsisin tutustumaan tuutoreihin ja kanssaopiskelijoihin. Ilmoitin käyväni suihkussa, johon mamma hölmistyynenä sanoi että vettä ei olla lämmitetty. Suihku oli jäätävän kylmää, ja vaikka asuin siellä kaksi kuukautta, en siltikään tottunut siihen kylmyyteen. En pystynyt kastelemaan selkääni ollenkaan, en vain kyennyt osoittamaan vesisuihkua selkään, jotenkin kädet eivät totelleet.

Grilli-illan jälkeen palasin uuteen kotiini ja halusin itkeä ja parkua. Kesä oli ollut kuuma, ja tulin hikeen pienestäkin pyöräilystä, normaalisti olisin vain hypännyt suihkuun, mutta ajatus kellariin hiipimisestä ei viehättänyt. (plus että mamma oli ilmoittanut tiukat säännöt koskien hiljaisuutta)
En ole koskaan tuntenut itseäni niin petetyksi ja sinisilmäiseksi kuin noina ensimmäisinä viikkoina. En halunnut ajatella asuntoa, aina kun ajattelin sitä sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen enkä kyennyt hengittämään.