Saatuani kirjeen varasijasta Turun yliopistoon ei tullut kysymykseenkään, ettenkö lähtisi sinne opiskelemaan. Samana aamuna kun mulla olisi ollut perehdytys uuteen työhön, soitin sinne ja kerroin opiskelupaikasta. Onnekseni työnantaja oli ymmärtäväinen, eikä tullut ede turhaa paperityötä, sopimusta kun ei oltu vielä tehty.
Seuraavaksi alkoi kuumeinen ja paniikinomainen asunnon etsiminen. Kaksi viikkoa aikaa, enkä tiennyt ketään Turusta, joka olisi voinut auttaa. Kyselin ja soittelin kavereilla, mutta ilmeisesti kukaan ei tuntenut sieltä ketään. Aloin etsimään netistä asuntoja. Löysinki pari hyvää, mutta ne ehtivät mennä alta tai sitten isäni puuttui peliin. Lopulta, vaihtoehtojen huvetessa eksponentiaalisesti, löysin ilmoituksen huonevuokralaisesta. Vuokra oli päätähuimaava, mutta ei ollut muuta.
Muutto tapahtui näin: isäni saattoi minut juna-asemalle, nousin junaan pyörän, repun ja valtavan kokoisen kassin kanssa, jota siskoni on käyttäny partiossa. Lisäksi läppäri oli kangaskassissa ja sidoin pyörään vielä armeijan vanhan kaasunaamarilaukun. Turun rautatieasemalta harhailin itsepiirretty kartta kädessä 4 km, taluttaen pyörää koska en pystynyt ajamaan niin painavien tavaroiden kanssa.
Pääsin lopulta perille ja talon emäntä otti minut vastaan. Hän oli juuri siivoamassa. Huoneeseeni päästyäni hän valitteli ettei ollut vielä ehtinyt siivota sitä ja ettei tytär ollut ottanut kaiuttimiansa vielä pois. Huoneessa ei ollut kattolamppua, metallisänky oli vino ja jotenkin Tim Burton-mainen. Seinät oli täytetty Twilight-julisteilla ja yhdessä nurkassa oli pieni takka. Kauhistellessani tätä näkyä, mamma alkoi luuttuamaan lattiiaa vanhalla paidalla... Hänen lähdettyään tutkin tarkemmin peiliä, jonka lapset olivat piirretääneet ja kirjoitaneet täyteen huulipunalla. Lattiassa oli lautasen kokoinen reikä, "ilmanvaihtoa varten", mamma sanoi. (Uskon että vanhoissa puutaloissa sellaisia reikiä käytettiin tuulettamiseen, mutta mamma tukki sen kokoa ajan, vaikka kielsi minua ikinä sitä tukkimasta...) Avainta mamma ei tietenkään ollut hankkinut, mutta lupasi antaa minulle omansa ja teettää uuden.
En ehtinyt kauhistella huonettani sen enempää, sillä minulla oli kiire tuutoreiden järjestämään grilli-iltaan, jossa pääsisin tutustumaan tuutoreihin ja kanssaopiskelijoihin. Ilmoitin käyväni suihkussa, johon mamma hölmistyynenä sanoi että vettä ei olla lämmitetty. Suihku oli jäätävän kylmää, ja vaikka asuin siellä kaksi kuukautta, en siltikään tottunut siihen kylmyyteen. En pystynyt kastelemaan selkääni ollenkaan, en vain kyennyt osoittamaan vesisuihkua selkään, jotenkin kädet eivät totelleet.
Grilli-illan jälkeen palasin uuteen kotiini ja halusin itkeä ja parkua. Kesä oli ollut kuuma, ja tulin hikeen pienestäkin pyöräilystä, normaalisti olisin vain hypännyt suihkuun, mutta ajatus kellariin hiipimisestä ei viehättänyt. (plus että mamma oli ilmoittanut tiukat säännöt koskien hiljaisuutta)
En ole koskaan tuntenut itseäni niin petetyksi ja sinisilmäiseksi kuin noina ensimmäisinä viikkoina. En halunnut ajatella asuntoa, aina kun ajattelin sitä sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen enkä kyennyt hengittämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti